
Nähdään tapahtumassa elokuun 20.-21.!
20-21.8.2022
Mylly Motor Showssa on jo vuosia ollut yleisöllä vaikuttamisen mahdollisuus. Yleisön suosikit 1-3 valitaan vain teidän äänienne perusteella. Lisäpalkinnoista vastaa tapahtuman vaihtuvin jäsenin valittu raati. Himotuin palkinto on tietysti vuodesta 2014 asti kiertänyt kiertopalkinto, joka on kiertänyt Suomea kiitettävästi Kajaania myöten. Viime vuonna palkinto matkasi Samin ja Chryslerin matkaan pääkaupunkiseudulle (kuva). Lisäksi palkitaan ainakin näyttelyn TOP 5 ja muita vaihtelevia kunniamainintoja. Yleisökilpailussa on tietysti myös äänestäjillä mahdollisuus voittaa ja voitot tarjoavat yhteistyökumppanimme.
Tänä vuonna myös Lujakumin osastolla on mahdollisuus osallistua kilpailuun. Osallistumalla lauantain ja sunnuntain aikana, voit voittaa upean Yokohaman rengassarjan omaksesi! Lujakumin Turun myymälä sijaitsee Urusvuoressa, Myllystä Ohikulkutien kautta vain minuuttien matkan päässä. Osastolla myös hurjia messutarjouksia kesän tai talven rengas- ja vannetarpeisiin.
Paikalla myös Epic Autokoulu vastaamassa tämän hetken liikenneopetuskysymyksiin.
Ulkotiloissa mieletön Offroad-harrastajien kattaus, kun Harbor Cruisers ry tuo useita autoja paikalle. Tule käymään ja kyselemään harrastuksen monista mahdollisuuksista. Harbor Cruisers ry tarjoaa myös pari kappaletta Offroad-kyydityksiä yleisökilpailun palkinnoiksi. Huimaa!!!! Seuraavat offroadin tosikisat Arctic Trucks Syystrialin parissa ovat Raision moottoriradalla 19.-20.9. ja sinnekin yleisöllä on VAPAA PÄÄSY!!!
Ulkona myös mm. hifiautoja, jotta saat käsityksen äänentoiston mahdollisuuksista autorakentelussa. Tule kuuntelemaan ja ottamaan vinkkejä siitä, miten poppi soi, kun vehkeet ovat viimeisen päälle! HUOM! Säävaraus ulkotiloissa tapahtuvalle toiminnalle.
Nyt on hyvä syy soittaa kaverille ja kutsua hänet kanssasi Mylly Motor Show 2020-tapahtumaan. Voit hyvällä omallatunnolla sanoa, että sinä tarjoat! Sisäänpääsymaksujahan EI ole!
Nähdään Kauppakeskus Myllyssä 29. – 30.8. 2020
Tulevana viikonloppuna voit bongata muutaman Mylly Motor Show approved-ajoneuvon Myllyssä meidän järjestäjien lisäksi. Tule juttelemaan ja kysymään tapahtumasta lisää! Varsinaiseen tapahtumaan TJ 23 päivää!
Viime vuonna suuren suosion saavuttanut Huittisten VPK:n minipaloauto ihastuttaa lapsia tänäkin vuonna. Huolehdimme hygieniasta Covid-19 huomioiden. Paikalla Huittisten VPK:n palomiehiä kertomassa autosta ja palokuntatoiminnasta. Kuva: Janne Nurminen/Mylly Motor Show 2019
Toistaiseksi joka vuonna totutusti nähdyn ja koetun Oili Jalonen Oy:n upean pomppulinnan paikalle tulo on epävarmaa. Seuraamme kuitenkin koko ajan muuttuvaa tilannetta ja reagoimme sen mukaan. Toivotaan parasta!
Liikenneturva ry on paikalla oman tarjontansa kanssa. Sen sisällöstä tiedotamme myöhemmin. Mutta taatusti vastaukset kinkkisiinkin kysymyksiin uusista liikennemerkeistä ja -säännöistä löytyvät tältä osastolta. Liikenneturvan löydät Myllyn keskustorin lavalta tai sen läheisyydestä.
Ja tietenkin tänäkin vuonna yleisö saa valita näyttelytarjonnasta ne 3 yleisön suosikkia, jotka palkitaan tapahtuman päätteeksi. Yleisökilpailuun osallistujilla on mahdollisuus voittaa tapahtuman yhteistyökumppanien tarjoamia palkintoja!
We are back! Jari sai sivut hakkeroinnin jäljiltä taas pystyyn ja lisäämme sisältöä takaisin pikku hiljaa. Saan omaan sähköpostiin satu(at)myllymotorshow.fi jatkuvalla syötöllä mitä mielenkiintoisempia tarjouksia Kiinan markkinoilta. Koska tapahtumajärjestäjinä emme ole ryhtymässä esim.ilmansuodattimien maahantuojaksi, niin joku siellä päässä päätti sitten hakkeroida meidät. Turhaa vaivaa, mutta nyt siis toimii taas.
Nyt voit vaikka kertoa, mitä haluaisit uusille sivuille. Toiveita voi lähettää vaikka yv:nä.
Terkuin, Myllymotorshow-Satu